perjantai 19. huhtikuuta 2013

Uskonnon koe sähköisesti Google-lomakkeella

Kokeen pitäminen sähköisesti on monessakin mielessä kiinnostava ajatus. Ensinnäkin kokeiden korjaaminen on juuri sitä työtä, joka tyypillisesti ei mahdu opettajan lyhyenä pidetyn työpäivän sisälle. Toiseksi se on sellaista paperinpyörittelyä, joka sopisi paremmin byrokraattisen työkutsumuksen saaneelle ihmiselle kuin humanistille. Kolmanneksi, eikö tietokoneet ole keksitty juuri tällaisiin tehtäviin.

Ongelmiakin sähköiseen kokeeseen liittyy, ainakin ennakkoajatusten tasolla:

  • Miten luoda sähköinen koe, jonka tietokone tarkistaa, mutta joka kuitenkin mittaa riittävästi jakson aikana opittua?
  • Miten huolehtia siitä, etteivät oppilaat lunttaa esim. internetistä tehdessää koetta tietokoneella/tabletilla?
Aihe on ajankohtainen, sillä Opetus- ja kulttuuriministeriö on linjannut, että ylioppilaskoe suoritettaisiin sähköisesti vuonna 2016 (YLE).

Kokeilin sähköistä koetta uskonnon jakson päätteeksi. Päätin antaa periksi tavoitteesta, että saisin kokeen tulokset tietokoneen valmiiksi pisteyttämänä ja valitsin toteutustavaksi Google-lomakkeen. Tein kokeen lomakkeeksi aiemmin tekemäni paperisen kokeen pohjalta korvaten viivalla pareiksiyhdistämistehtävän sarjalla tehtäviä, jossa oppilas valitsee vihjeeseen liittyvän nimen alasvetovalikosta (Valitse luettelosta -kysymystyyppi Google-lomakkeessa). Lyhyttä vastausta odottaviin kysymyksiin valitsin Teksti-kysymystyypin ja pidemmästi vastattaviin Kappaleen teksti -kysymystyypin.

Kokeen toteuttaminen sähköisenä iPadeilla tuli oppilaille yllätyksenä, joten saatoin melkoisella varmuudella olettaa, ettei lunttaamisen uhkaskenaario toteudu. Jatkoa varten, minun on ratkaistava tämä kysymys jotenkin. Ehkä tulen hyväksymään sen, että oppilaat voivat halutessaan käyttää kokeessa tabletille tekemiään muistiinpanoja ja internetiä. Internetin käytön voisin tosin estään niin, että katkaisen langattoman verkon tukiasemasta virran koelomakkeen täyttämisen ajaksi ja palautan sen ennen vastausten lähettämistä.

Oppilaiden lähetettyä koelomakkeensa sisällön sain heidän vastauksensa Google-taulukkoon, jonka sain tulostettua yhdelle paperiarkille. Jos käytössä olisi A3-tulostin, näkyisi teksti selvästi suurempana, mutta A4-koostakin saa selvän. Joka tapauksessa kokeiden tarkistaminen yhdelle arkille tulostetusta taulukosta on huomattavasti sujuvampaa kuin pinkasta koepapereita. 

Kokeen pistemäärät muunsin arvosanoiksi Google-taulukkoon tekemälläni arvosanataulukolla (avaa ja kopioi itsellesi, jos tarvitset), kirjasin arvosanat Vilmaan vanhempien nähtäville ja ilmoitin Edmodon kautta oppilaille.

Tänä päivänä ratkaisuja sähköisen kokeen toteuttamiseen on jo varmasti useita. Mieleen tulee esim. kokeen toteutttaminen Socrative-visana. Yhden toimivan toteutusmallin sähköisestä kokeesta tarjoilee Riikka blogissaan.

2 kommenttia:

  1. "Lunttaamisen" eli kaiken tiedon käyttömahdollisuuden voi estää muokkaamalla kysymyksiä. Ainut milloin itse olen yksinkertaisesti kieltänyt muun aineiston käytön oli luetunymmärtämisen testi, muulloin olen pyrkinyt tekemään kysymykset sellaisiksi, ettei ulkoa opitulla ole merkitystä vaan on osattava soveltaa.

    VastaaPoista
  2. Olen käyttänyt sähköistä koetta usein yltissä ja matikassa, täytyypä kokeilla myös uskonnossa. Jos oppilaita ohjaa kertomaan asioita omin sanoin ja vieläpä kertomaan omia ajatuksiaan ja mitä he ovat oppineet, ei tuon lunttaamisen luulisi olevan ongelma. Olen jo paljon ennen iPadeja antanut oppilaiden käyttää esim. oppikirjoja kokeissa. En tosin silloin, kun testaan jotakin todella ulkoaopittavaa asiaa, kuten Herran Siunausta, kertotauluja tai Maamme-laulua. Päättelyn ja ajattelun taitojahan meidän pitäisi opettaa, niitä siis myös arvioida.

    VastaaPoista

Vain rakentavat kommentit julkaistaan.

Viikon suosituimmat blogin tekstit